maanantai, 18. joulukuu 2006
Kotona
Muutama päivä on mennyt arkeen laskeutumiseen. Eilen jo pääsin kotivesille melomaan ja sain vuoden kilometritavoitteeni rikki, 1003 km on nyt mittarissa.
Ja aina kun oppii jotain uutta, tulee mieleen, että pitää vaihtaa kanoottia.
Pakboat on palvellut ongelmitta kaikkialla ja on paras koski- / aallokkokanootti, mikä minulla on koskaan ollut. Hankin 15-jalkaisen mallin mielessä viime kesän reissu Uralille. Kun en tiennyt, kuinka pahaan jokeen olen lähdössä, oli varmempi hankkia vähän isompi kanootti kuin pieni. Nyt taas Brasiliassa päiväretkiä tehdessä tuli mieleen, että pienempi Pakboat olisi tähän puuhaan parempi.
15-jalkainen on miltei pieni kaksikko, siihen mahtui heittämällä Venäjän reissun liki kahden viikon muonat ja varusteet. Sellaisia retkiä ei tule vastaan joka kesä. Siksi pienempi ja kevyempi 14-jalkainen Pakboat on alkanut kiinnostaa. Jos haluat ostaa tämän 15-jalkaisen, niin anna kuulua.
Tämän reissun kirjaukset päätän tähän.
Kiitos matkaseurasta, sivuilla kävi liki 600 lukijaa.
I also thank Michael Gregson for the paddling pictures he took of me.
tiistai, 12. joulukuu 2006
Ihanat miehet rannalla
Viimeinen paiva, kanootti pakataan ja jatetaan hyvasteja
Hannu, Lasse, Jaakko ja Ismo viimeisella rannalla.
Jorma Etto on jo kirjoittanut taman kuvan kuvatekstin:
Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen suomalainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy,
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.
Tassa suomalainen erotti kaksi turistipoliisia.
Nyt tuli nettikahvilan tytto hatistamaan pois. Jatketaan Suomesta.
Brasilian reissu ei ole viela tassa. Olen koneen aaressa seuraavan kerran keskiviikkona.
Silloin kommentit finaalista.
Kiitos Klasulle, Jannelle ja Harrille Suomessa, Irkulle, Noralle, Ismolle, Lasselle, Hannulle, Richardille ja Diegolle perheineen.
Jaakko
maanantai, 11. joulukuu 2006
Melontaa - toiseksi viimeista paivaa
Ensin pitaa vahan kelata Recife-melontaa.
- suojaisia rantoja loytyy, uima-altaitakin
- suora merikaan ei ole paha, jos mainingit eivat murru
- surffirantaan kuin koskeen - jarrutellen
- surffirannasta - sopiva rako kannattaa odottaa ja aaltojen valissa kovaa melontaa ulos, ayskaroimaan ehtii sitten, kun tilanne rauhoittuu
- aurinko polttaa
- nestetta kuluu
- muutama tunti putkeen riittaa, vesi on janojuoma, kaljaa sitten palautumiseen
- hiekkaa menee kaikkialle, kanootin liitoksiin ja mika pahinta varpaiden valiin ja polviasennossa meloessa varpaiden rystyset hiertyvat, nahka menee rikki, kirvelee ja tulhetuu
Jos joku ei usko, etta Pakboat joustaa ja kestaa, niin sille ei voi mitaan.
Ensin buggyn kuljettaja oli sita mielta, etta ei tule mitaan, mutta kun aloin sitoa kanoottia katolle, niin pojalta tuli vilpittomasti "professional". Nayttihan se aika hurjalta, mutta kaikesta huolimatta sidonta oli joustava.
Palmut vaan vilistaa. Avokanoottiyhdityksen piilomainontaa. Kanootilla paaset paikkoihin ja paikoista, joihin ei muuten tule mentya. Nain se vaan on.
Perilla Muro Altossa kuljettajani halusi poseerata urotekonsa aarella. Nain se usein on. Ensin inttaillaan ja ujostellaan, mutta kun jotain on uskaltanut ja onnistuu, niin siihen on tyytyminen.
Vetta, hiekkaa ja palmuja.
Vetta, lammin sinitaivas ja koralliriutan tynkaa.
Vahan kuin Mustikkamaan uimaranta itsenaisyysmelonnan aikoihin. Varmaan tamankin rannan saisi jaadytettya, jos olisi riittavasti jaita mukana.
Vetta, aurinkoa ja mangrovea. Joku siina viehattaa, taskuravut, metsasta kuuluva rapina, flamingot. Varmaan se silti on melominen omas rauhas.
Naita salmia riittaa. Ilman gepsia voisi olla huteroa yrittaa paasta takaisin palmurantaan.
Tata rantaa huitelin parhaimmillaan myotatuulessa 8.1, eika vuorovesi viela auttanut. Lampoisessa on tuulen voima vaikea arvioida, ehka kasia. En tieda, mika on tuulen voima, kun palmut huojuvat.
Piti oikein kiiveta maelle ottamaan kuva ruuhkarannasta. On taalla niitakin, mutta talla rannalla olisi jo voinut telttailla, sen verran syrjainen paikka.
Puolen paivan jalkeen varjo on jo aika pitka. Voi kun tota lampoa saisi talteen. Kahlasin vasiten shortseja myoden veteen ja yritin saada tunnemuistiin veden lammon ja pehmean hiekan varaiden alla.
Humps ja aurinko laski. Seuraavaksi piti houkutella suomalaiset tytot vanhojen aijien kanssa iltapalalle. On muuten reippaimpia tyttoja, joita olen aikoihin tavannut. Ovat pörränneet kuin duracell-puput, aina hyvantuulisina ja aina menossa, rosvoja pelkaamatta. On maailmassa viela jotain hyvaakin.
Ruskistuneet Duracellit!
Hannu saa pahaa ruokaa. Mun moka, arvasin portugalintaitoni taas kerran pieleen.
Piti olla piffi, oli junan alle juossut kanttura ja lolloja haudutettuja lisukkeita.
Tassa paikassa sai kunnon pihvin ranskalaisilla tilaamalla lasten annoksen.
Ainiin - en kelvannut krokotiileille. Eivat tulleet edes nuuhkaisemaan.
Huomenna vika paiva - vahan on vanha merten kauhu haikeana, nyyh.
sunnuntai, 10. joulukuu 2006
Melontaa, ostereita ja sambaa
Vaikea tasta on paivan parantua,
Kuulas aamumelonta kirkkaassa vedessa. Pahoittelut, etta minulla ei ole kuvassa liiveja. Olin itseasiassa jo tullut rantaan, kun huomasin englantilaisen kaverin samasta hotellista ja han halusi ottaa minusta muutaman kuvan, enka siina hotakassa pannut enaa liiveja paalle.
Rannalla tapasin sitten Hannun ja pari muutakin suomalaista lomatuttua. Ohi kulki kaikenlaista kauppamiesta ja -naista. Tuli muutama kaveri osteriamparin kanssa. En ole ihan sinuut ostereiden kanssa, mutta paatimme maistaa niita koko porukka. Olivat pienia, tuoreita ja hyvia, parempia kuin missaan lentokenttien osteribaareissa. Soin kaksi, hetken paasta olisi tehnyt mieli viela lisaakin. Maksoivat 1,6 euroa kpl.
Tama poika oli avannut ostereita ennenkin.
Hannu nappaa osterin.
Naiskauneutta on rannalla ja kaduilla talvisen mielen ilahdukseksi. Tassa malliksi rannalta.
Ja sambaa. Taalla oli jonkinlainen englannin Bank Holidayhin verrattava paikallinen vapaapaivaviikonloppu ja sen myota porukkaa ja ohjelmaa enemmankin. Kavelykatua marssi noin 16 -henkinen samba-rummuttajaryhma. Otin ryhmasta videopatkan Youtubeen. Ei ole edes kalpea aavistus siita tunnelmasta ja tuunteesta, kun isot rummut jymistavat vieressa. Kotimaisilla shamaanirumpaleilla on aika paljon jaykemmat meinigit kuin taalla. Sienipopperoisen shamaanin rummutuksessa on elamanilo aika kaukana, nailla rumpaleilla sita riitti.
Uskoo ken tahtoo: huomenna nostetaan Pakboat santakirpun katolle ja mennaan syottamaan krotiileja.
lauantai, 9. joulukuu 2006
Tori oli kiinni - Baobapuu auki
Hurautimme naapurikylaan siina uskossa, etta siella on perjantaimarkkinat. Ei ollut. Tasta huutia Tjareborgin oppaalle, jonka mukaan markkinat olisivat olleet tanaan. Oppaalle huutia siitakin, etta han suhtautui todella huonosti hermostovaurioiseen porukkamme ilopilleriin Hannuun. Hanenlaistensa ei oppaan mukaan pitaisi matkustaa. Ei tasta enempaa.
Taksimme pysaytti kylassa olevan 350-vuotiaan baobapuun kohdalle ja nain paasin elamani ensimmaista kertaa istumaan baobapuun varjoon. Puuta kierrellessa mieli lahti matkaamaan.
Tassa ajattomassa tunnelmassa oli pakko ottaa kuvat kahdesta arkkukaupasta.
Arkulla ei niin ole valia, mutta viimeinen kyyti talla autolla. Seppeleet kattotelineelle ja kunnon musa pauhaamaan stereoista.
Tassa omakuva, hattuni peilautuu keskimmaisesta kassan nayttoruudusta. Shoppailu ei oikein innostanut.
Reissun energiansaastokuva.
Ja reissun luontokuva. Otyli heittaytyy alas ravintolan muovipoydalta. Itseasiassa se nousi siivilleen ja lensi pois.
Ja auringonlaskun aikaan nain matkani kolmannen baobapuun. Taivasta vasten sahkotolpasta hieman vasemmalle on seudun kolmas baoba.
Nain nain tanaan. Huomenna melomaan, kun nahka on taas rauhoittunut auringosta.