Ensin lähtö kotiin tuntui vaikealta, mutta pikkuhiljaa koti tuntuu taas hyvältä paikalta palata. Jo koneessa Finnairin emojen tätimäinen komentelu madalsi kulttuurin muutosta.

Muutama päivä on mennyt arkeen laskeutumiseen. Eilen jo pääsin kotivesille melomaan ja sain vuoden kilometritavoitteeni rikki, 1003 km on nyt mittarissa.



Ja aina kun oppii jotain uutta, tulee mieleen, että pitää vaihtaa kanoottia.
Pakboat on palvellut ongelmitta kaikkialla ja on paras koski- / aallokkokanootti, mikä minulla on koskaan ollut. Hankin 15-jalkaisen mallin mielessä viime kesän reissu Uralille. Kun en tiennyt, kuinka pahaan jokeen olen lähdössä, oli varmempi hankkia vähän isompi kanootti kuin pieni. Nyt taas Brasiliassa päiväretkiä tehdessä tuli mieleen, että pienempi Pakboat olisi tähän puuhaan parempi.

15-jalkainen on miltei pieni kaksikko, siihen mahtui heittämällä Venäjän reissun liki kahden viikon muonat ja varusteet. Sellaisia retkiä ei tule vastaan joka kesä. Siksi pienempi ja kevyempi 14-jalkainen Pakboat on alkanut kiinnostaa. Jos haluat ostaa tämän 15-jalkaisen, niin anna kuulua.

Tämän reissun kirjaukset päätän tähän.
Kiitos matkaseurasta, sivuilla kävi liki 600 lukijaa.

I also thank Michael Gregson for the paddling pictures he took of me.

Viimeinen paiva, kanootti pakataan ja jatetaan hyvasteja

Hannu, Lasse, Jaakko ja Ismo viimeisella rannalla.

Jorma Etto on jo kirjoittanut taman kuvan kuvatekstin:

Suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen suomalainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.

Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy,
kun toinen heittää kiukaalle vettä.

Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin ja se kaveri on suomalainen.

Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

 

Tassa suomalainen erotti kaksi turistipoliisia.

Nyt tuli nettikahvilan tytto hatistamaan pois. Jatketaan Suomesta.

Brasilian reissu ei ole viela tassa. Olen koneen aaressa seuraavan kerran keskiviikkona.

Silloin kommentit finaalista.

Kiitos Klasulle, Jannelle ja Harrille Suomessa, Irkulle, Noralle, Ismolle,  Lasselle, Hannulle, Richardille ja Diegolle perheineen.

Jaakko

Ensin pitaa vahan kelata Recife-melontaa.

- suojaisia rantoja loytyy, uima-altaitakin
- suora merikaan ei ole paha, jos mainingit eivat murru
- surffirantaan kuin koskeen - jarrutellen
- surffirannasta - sopiva rako kannattaa odottaa ja aaltojen valissa kovaa melontaa ulos, ayskaroimaan ehtii sitten, kun tilanne rauhoittuu
- aurinko polttaa
- nestetta kuluu
- muutama tunti putkeen riittaa,  vesi on janojuoma, kaljaa sitten palautumiseen
- hiekkaa menee kaikkialle, kanootin liitoksiin ja mika pahinta varpaiden valiin ja polviasennossa meloessa varpaiden rystyset hiertyvat, nahka menee rikki, kirvelee ja tulhetuu

Jos joku ei usko, etta Pakboat joustaa ja kestaa, niin sille ei voi mitaan.
Ensin buggyn kuljettaja oli sita mielta, etta ei tule mitaan, mutta kun aloin sitoa kanoottia katolle, niin pojalta tuli vilpittomasti "professional". Nayttihan se aika hurjalta, mutta kaikesta huolimatta sidonta oli joustava.

Palmut vaan vilistaa. Avokanoottiyhdityksen piilomainontaa. Kanootilla paaset paikkoihin ja paikoista, joihin ei muuten tule mentya. Nain se vaan on.

Perilla Muro Altossa kuljettajani halusi poseerata urotekonsa aarella. Nain se usein on. Ensin inttaillaan ja ujostellaan, mutta kun jotain on uskaltanut ja onnistuu, niin siihen on tyytyminen.

Vetta,  hiekkaa ja palmuja.

Vetta, lammin sinitaivas ja koralliriutan tynkaa.

Vahan kuin Mustikkamaan uimaranta itsenaisyysmelonnan aikoihin. Varmaan tamankin rannan saisi jaadytettya, jos olisi riittavasti jaita mukana.

 

Vetta, aurinkoa ja mangrovea. Joku siina viehattaa, taskuravut, metsasta kuuluva rapina, flamingot. Varmaan se silti on melominen omas rauhas.

Naita salmia riittaa. Ilman gepsia voisi olla huteroa yrittaa paasta takaisin palmurantaan.

Tata rantaa huitelin parhaimmillaan myotatuulessa 8.1, eika vuorovesi viela auttanut. Lampoisessa on tuulen voima vaikea arvioida, ehka kasia. En tieda, mika on tuulen voima, kun palmut huojuvat.

Piti oikein kiiveta maelle ottamaan kuva ruuhkarannasta. On taalla niitakin, mutta talla rannalla olisi jo voinut telttailla,  sen verran syrjainen paikka.

Puolen paivan jalkeen varjo on jo aika pitka. Voi kun tota lampoa saisi talteen. Kahlasin vasiten shortseja myoden veteen ja yritin saada tunnemuistiin veden lammon ja pehmean hiekan varaiden alla.

Humps ja aurinko laski. Seuraavaksi piti houkutella suomalaiset tytot vanhojen aijien kanssa iltapalalle. On muuten reippaimpia tyttoja, joita olen aikoihin tavannut. Ovat pörränneet kuin duracell-puput, aina hyvantuulisina ja aina menossa, rosvoja pelkaamatta. On maailmassa viela jotain hyvaakin.

Ruskistuneet Duracellit!

Hannu saa pahaa ruokaa. Mun moka, arvasin portugalintaitoni taas kerran pieleen.

Piti olla piffi, oli junan alle juossut kanttura ja lolloja haudutettuja lisukkeita.

Tassa paikassa sai kunnon pihvin ranskalaisilla tilaamalla lasten annoksen.

Ainiin - en kelvannut krokotiileille. Eivat tulleet edes nuuhkaisemaan.

Huomenna vika paiva - vahan on vanha merten kauhu haikeana, nyyh.

Vaikea tasta on paivan parantua,

Kuulas aamumelonta kirkkaassa vedessa. Pahoittelut, etta minulla ei ole kuvassa liiveja. Olin itseasiassa jo tullut rantaan, kun huomasin englantilaisen kaverin samasta hotellista ja han halusi ottaa minusta muutaman kuvan, enka siina hotakassa pannut enaa liiveja paalle.

Rannalla tapasin sitten Hannun ja pari muutakin suomalaista lomatuttua. Ohi kulki kaikenlaista kauppamiesta ja -naista. Tuli muutama kaveri osteriamparin kanssa. En ole ihan sinuut ostereiden kanssa, mutta paatimme maistaa niita koko porukka. Olivat pienia, tuoreita ja hyvia, parempia kuin missaan lentokenttien osteribaareissa. Soin kaksi, hetken paasta olisi tehnyt mieli viela lisaakin. Maksoivat 1,6 euroa kpl.

Tama poika oli avannut ostereita ennenkin.

Hannu nappaa osterin.

Naiskauneutta on rannalla ja kaduilla talvisen mielen ilahdukseksi. Tassa malliksi rannalta.

Ja sambaa. Taalla oli jonkinlainen englannin Bank Holidayhin verrattava paikallinen vapaapaivaviikonloppu ja sen myota porukkaa ja ohjelmaa enemmankin. Kavelykatua marssi noin 16 -henkinen samba-rummuttajaryhma. Otin ryhmasta videopatkan Youtubeen. Ei ole edes kalpea aavistus siita tunnelmasta ja tuunteesta, kun isot rummut jymistavat vieressa. Kotimaisilla shamaanirumpaleilla on aika paljon jaykemmat meinigit kuin taalla. Sienipopperoisen shamaanin rummutuksessa on elamanilo aika kaukana, nailla rumpaleilla sita riitti.

Uskoo ken tahtoo: huomenna nostetaan Pakboat santakirpun katolle ja mennaan syottamaan krotiileja.

 

Hurautimme naapurikylaan siina uskossa, etta siella on perjantaimarkkinat. Ei ollut. Tasta huutia Tjareborgin oppaalle, jonka mukaan markkinat olisivat olleet tanaan. Oppaalle huutia siitakin, etta han suhtautui todella huonosti hermostovaurioiseen porukkamme ilopilleriin Hannuun. Hanenlaistensa ei oppaan mukaan pitaisi matkustaa. Ei tasta enempaa.

Taksimme pysaytti kylassa olevan 350-vuotiaan baobapuun kohdalle ja nain paasin elamani ensimmaista kertaa istumaan baobapuun varjoon. Puuta kierrellessa mieli lahti matkaamaan.

Tassa ajattomassa tunnelmassa oli pakko ottaa kuvat kahdesta arkkukaupasta.

Arkulla ei niin ole valia, mutta viimeinen kyyti talla autolla. Seppeleet kattotelineelle ja kunnon musa pauhaamaan stereoista.

Tassa omakuva, hattuni peilautuu keskimmaisesta kassan nayttoruudusta. Shoppailu ei oikein innostanut.

Reissun energiansaastokuva.

Ja reissun luontokuva. Otyli heittaytyy alas ravintolan muovipoydalta. Itseasiassa se nousi siivilleen ja lensi pois.

Ja auringonlaskun aikaan nain matkani kolmannen baobapuun. Taivasta vasten sahkotolpasta hieman vasemmalle on seudun kolmas baoba.

Nain nain tanaan. Huomenna melomaan, kun nahka on taas rauhoittunut auringosta.

Tanaan meri oli silea. En viitsinyt kantaa kanoottia rantaan, vaan lahdin katsomaan rantaa maalta kasin.

Laskevan veden aikaan on hyva liikkua. Pakenevan veden jaljilta rannalle jaa kova vyohyke, jossa on kevyt kulkea. Kostea hiekka on mukava paljaille varpaille. Kuiva hiekka lampenee auringossa liian kuumaksi minun siina kavella.

Tassa tuo jalkakaytava on ihan selva.

Samaa kovaa alustaa tuli vastaa ratsastaja, sen verran lujaa hevonen ravasi, etta seuraavaan kuvaan ei kamerani ehtinyt mukaan.

Valuvan veden jalkia hiekassa, pienista puroista kasvaa iso virta, nain se kay. Varjoni on harkitusti mittakaavana.

Yleensa nailla main olen melonut, nyt laskuveden ollessa alimmillaan merenpohjaa paljastuu matalassa niemessa niin, etta kanoottia saisi kantaa puolisen kilometria niemen yli, meloen kiertoa olisi toista kilometria.

Paluumatkalla nouseva vesi toi rantaan mm. taman pienen taskuravun. Keltainen tuhru kuvan keskella. Vintio oli nopea koivistaan, enka toisaalta viitsinyt jahdata sita pidempaan.

Tama onkin jo vaarallisempi tuttavuus. Tunnen sen nimella Portugalilainen sotalaiva. Se on kelluva rakko, josta lahtee poltinrihmoja. Ei kuulemma ole mikaan nokkonen, vaan polttaa kunnolla.

Tassa kaveri nappaa samanlaisen otuksen lahempana uimarantaa. Han otti rakkoa niskasta kiinni ja roikotti rantaan.

Otusta han piti niin, etta oli itse tuulen ylapuolella, jotta ilmavirta ei heilauttaisi poltinrihmoja miehen iholle. Olisi jaanyt minulta tekematta.

Retken jalkeen tyytyvaiset mutta vahan karsineet varpaat. En ole tottunut kulkemaan paljain jaloin tai lapsyttimilla ja aina tulee kolhittua varpaita johonkin. Sitten taas kanootissa on aina sen verran hiekka pohjalla, etta pienikin naarmu hiertyy isommaksi. Suolainen merivesi ei suinkaan helpota tilannetta.

Tahan loppuun panen ahertamiskuvia,  joita olen ottanut rannalla vakiterassilta, kun rannan kauppamiehet ovat kulkeneet siita ohi. Monenlaista liiketoimintaa rannalla paahtuvat ihmiset generoivat.

Sukeltajan ilmapullo.

Kitaristi, naita kulkee usein kaksi yhdessa ja he esiintyvatkin duettona. Suomalaisia trubaduureja loytyy tasta linkista suosittelen.

Kookosdrinkkibaari.

Kasityokauppias, yksi lukuisista.

Kaiverruksia, mutta kun ei tieda, missa ja kuka tehnyt.

Sopolainen myy koruja.

Oliiveja.

Aurinkolaseja, toisella kaverilla palmun lehvista punottu pizzakotelo.

Katkarapukauppias.

Etta nain talla kertaa.

Huomenna menen Hannun ja muutaman muun Suomalaisen kanssa paikallisbussilla naapurikylaa ihmettelemaan. En ole juurikaan sisamaahan poikennut. Rannassa ja vedessa on minulle puuhaa riittamiin.

Ensiksi surffivideo, jonka olen kuvannut kamera kanootin takakannelta. Lahto rannalta surffiaallokkoon ja paluu. Videosta nakee hyvin Pakboatin joustavuuden.

Tein tanaan pisimman paivamelonnan talla reissulla. Meloin tasta kylalta rantaa pitkin nelisen kilometria, josta suuri osa mainingeille avonaista rantaa. Sen jalkeen jokunen kilometri mangrovejokea ja sama reitti takaisin.

Aallokossa joutuu olemaan tarkkana koko ajan. Allot eivat valttamatta noudata tullaan-merelta-kohti-rantaa -logiikkaa,  vaan maininki voi jossain kohtaa jyrketa ja kaartua, kun mainingin alle osuu matalmpi kohta rantaa. Aurinko porotti sinitaivaalta,  varossa +33 astetta. En uskaltanut ottaa pullosta vesiryyppya, sen verran tarkkaa puuhaa oli melominen. Pelkasin, etta saan lampohalvauksen tai jotain. Jossain vaiheessa kaadoin pullosta vetta hatulleni, etta vahan jaahtyisin. Lampo on oma juttunsa.

 

Vesi oli joelle vasta nousussa. Aikaisemmin rannat ja osa pusikkoa ovat olleet veden alla.

Talla kertaa katselin epaluuloisesti puita. Olin varma, etta talla kertaa joku akainen kaarme hyppaa puusta niskaani. Silti ainoat nakemani otukset olivat veden elajia ja lintuja.

Nuorta mangrovea (?) pitaa ottaa taimi mukaan ja vastoin EU saadoksia tuoda se kotiin. Mieluummin tuollainen puu kylpyhuoneessa kuin home.

No nyt Youtube sai mangrovevideon valmiiksi: tassa linkki.

Itseasiassa tuli toinenkin video valmiiksi. Linkki

Vasemmalla olevaan pusikkoon on tassa matkaa kymmmenisen metria.

Muutamassa hetkessa vesi on noussut puskan tasalle.

Ilta paattyi itsenaisyyspaivan viettoon. Mulla oli mukana suomen lippu, johon lipputangoksi nappsin mangroven juuren haaran.

Rankka paiva, olen ihan puhki. Nyt nukkumaan.

"Jos haluat nähdä kylän, kiipea vuorelle."

Otin taman kuvan tullessani tanne nettikahvilaan. En ole vuorella, mutta kaukana Suomesta. On hyva hetki kirjoitaa itsenaisyyden ajatuksia.

Demokratia toimii kun olet aktiivinen. Suomalainen valittaja harvemmin loytyy ojasta reika paassa.

Kun jokainen suomalainen tarttuu yhteen asiaan kerran vuodessa ja ajaa sen loppuun asti, niin viisi miljoonaa asiaa etenee. Jos olemme hienoja ihmisia emmeka puutu asioihin, niin aina loytyy niita, jotka kayttavat pasiivisuutemme hyvakseen.

Usko itseesi.

Isoaidiltani Selma Makikylalta kysyttiin eiko hanta peloita asua yksin syrjaisessa talossa metsan keskella (varsikin kun ylöjärvilaiset olivat sadan markan kolehdilla murhauttaneet hänen aviomiehensa Antti Penjami Mäkikylän kevaalla 1918).

"Mitä minun pitäisi pelätä - rehellisen ihmisen."

Turvallista itsenaisyyspaivaa itse kullekin saadylle.

Tervetuloa bileisiin 6.12. illalla.
Tavataan kavelykadun rannan puoleisessa paassa klo 19.00 paikallista aikaa.

Edellinen outo itsenaisyyspaiva oli 2003 tasta paikasta 20 astetta pohjoiseen,
terveisia Marissalle, Tuirelle, Matille, Ykälle, Sannille ja Arille.

Melonnasta luppopaiva, henkisia ja fyysisia vaurioita paikkaillen.

- surffien jaljilta kanootti on hienon ja hiertavan hiekan lapitunkema, lainasin Diegon, majapaikkani isannan vesiletkua ja huuhtelin kanootin

- kayttamani mela on tahmea, ikaankuin siita olisi irronnut pehmean lakan pinta. Voisiko suolainen vesi, kasissani ollut aurinkovoide ja lampo saada jotain tallaista aikaan? Haen huomenna rautakaupasta tarpattia ja katson, mita tapahtuu

- vasta illalla huomasin, etta oikean jalan reiteni on saanut surffin voltissa hiekkapesun. Hienon nakoista jalkea. Otin koivesta kuvankin, laitan sen viimeiseksi, niin sen voi jattaa katsomatta

Lahdetaan alkeista. Tallaisella lautalla sauvotaan yksin tai kaksin rannasta ankkurissa oleviin veneisiin. Purjeveneiden rakenne on samanlainen. Puulla vuorattu styrox-kakku. Simplex.

Tassa kaksi reilunkokoista miesta sauvoo rantaan. Hyva on herrojen tasapaino.

Paatti on rannasssa.

Sitten lautta suojaan nousuvedelta. Pelastusliiveja ei taalla kayta kukaan paikallinen, taustalla nakyvassa veneessa nuo liivit ovat snorklaavia turisteja varten.

Tassa turistipurkkari ankkurissa. Purje on puomilla ja skuutti (purjeen saatokoysi) loysalla. Vene pysyy aika siivosti ankkurinarussaan. Maston juuressa nakyy kolilevy, joka on aika nerokas viritys. Se on kohtalaisen painavasta puusta veistetty ja narulenkilla veneen sivulle ripustettu levy. Kun tuuli alkaa painaa venetta, niin koli painuu veteen ja kristyy pystyasentoon. Tuulen puoleinen koli jaa vapaasti lillumaan veteen. Jos paatilla hurautetaan matalan paikan yli, koli kaantyy itsestaan alta pois ja veden syvetessa taas takaisin. Voisi olla helppo ratkaisu purjekanootissakin. Venetta ohjataan isolla melalla, jota myos kaytetaan sauvomiseen ja jongertamiseen (melaa perassa heiluttamalla kuljetaan eteenpain).

Veneisiin mahtuu kuusikin matkustajaa. ja vaikuttaa silti hyvin merikelpoiselta. En ole nahnyt yhdenkaan naista veneista kaatuvan. Toisaalta purje on aika pieni ja tuulet keveita. Mitaan vauhtihirmuja nama veneet eivat ole. Yleensa melon niita nopeammin.

Paatteja on ranta taynna ja koko ajan ihmiset niihin menevat. Veneet tekevat pienen lenkin koralliriuttojen luo. Osa jaa odottelemaan, kun ihmiset snorklaavat tai muuten vaan hyppaavat veteen seisomaan riutalla (mita luonnonsuojelijat paheksuvat, koralli on arka ja sen pitaisi antaa olla rauhassa). Taalla riutat ovat mutaisia ja varmaan koralli kuollut.

Masto ei ole mitenkaan sidottu kiinni,  vaan sidokset tukevat ainoastaan maston jalkaa. Oikealla ja seuraavassa kuvassa nakyy kolilevy.

Siivottoman yksinkertainen viritys. Nakyy myos kirkas vesi.

Veneen perassa on kolot peramelaa varten. Pystytappeihin tulee purjeen skuutti (saatonaru) kiinni. Jos pitaa kelata paljon narua sisaan, kieputetaan se molempien tolppien ympari. Hienosaadossa vain toisen tolpan ympari.

Tassa naruviritys nakyy ehka paremmin. Ja jokaisessa veneessa on rekisterinumero.

Purjetta ei lasketa, vaan se kieputetaan maston ympari ja sitten koko hoito nostetaan pois paikoiltaan.

Tassa itseasiassa kaksi venetta vaihtoivat mastoja.

Masto pois ja toinen tilalle.

Ja vihrea purje viedaan sinsen purjeen veneeseen.

 

Kun masto on pystyssa, kiinnitetaan spiirapuomi, joka levittaa purjeen ja jonka paassa on purjeen saatonaru.

Puomi on yllattavan pitka.

Mastonvaihtoon ei montaa minuuttia mennyt ja nyt kippari jo purjehtii turistiapajille.

Toisessakin veneessa on masto paikoillaan. Yhtaan solmua en nahnyt kavereiden tekevan, vain muutama valmiin narulenkin pujotus.

Ja tassa Tekosyylle Tampereelle kesainen kukkakuva, otin sen tullessa tata blogia kirjoittamaan.

Ja nyt koipikuva, jos kiinnostaa

Auts! Onneksi oli pelastusliivit, muuten selkakin olisi hampurilaisena.

Kun en paase Helsingin Melojien itsenaisyyspaivan melonnalle, pitanee jarjestaa oma retki.
Annan haavojen viela parantua huomisen, sitten vesille.

Vaikka nahkani paikoin kirveli, oli tanaan pakko kantaa kanootti Atlantiin ja meloa rannan surf-aallokkoon. Olin eilen kokeillut aallokkokuvioita uimalla ja olin saanut jonkinlaisen teorian aikaan.

Sama kuin koskien aalloissa - ei kiiretta, vaan antaa aallon tulla rauhassa, mutta heti aallon mentya tuhatta ja sataa merellepain, ennen seuraavaa murtuvaa aaltoa. Murtuvista aalloista tulee vetta kanoottiin ehka amparillinen tai pari, mutta jyrkatkin ehjat aallot Pakboat selvittaa hienosti.

Kuten aina, aallot eivat nayta kuvissa miltaan. Metrinen tyrsky.

Ja tietysti omakuva palmurannan edustalla. Liiveissa tarkenee. Aiemmin oli t-paita ainoa kellyvaline (hyi!), nyt paljastui selasta auringottomia alueita, jotka hieman karahtivat. Muutenkin vesilla tulee taallakin aurinkoa enemman kuin maissa, vaikka luulisi, etta ei se paljoa heijasta, kun lamppu palaa miltei suoraan paan paalla.

Otin surffivideon, en viela tieda, kuinka saan sen esille. Onko blogissa joku paikka, johon videon voisi uploadata?

Melonnan finaaliksi kaaduin keskelle turistirantaa. Tulin ihan pienen aallon surffissa. Siina vaiheessa oli jo ohittanut rantavedessa pohjassa seisovia pikkupoikia, kun kanootti kurvasi viime metreilla poikittin. Olin aiemminkin tullut kylki edella ongelmitta, mutta nyt vetta oli niin vahan, etta kanootti karahti pohjjaan ja kiepsahti paalleni. Voi sita riemua rannalla. No ainoa kolhu tuli itsetuntoon. Taas kerran toteutui vanha melontaviisaus: ne ui joiden pitikin. Oli tullut vahan liikaa varmuutta surffatessa.

Aurinko nujersi mut taysin. Tein kortteerissani palautusjuoman, jossa on paloiteltu limetti, loraus sokeriruokoviinaa ja olutta. Join sen ja nukahdin.

Herattya oli Myhtbusteringin vuoro: etelaisella pallonpuoliskolla matalapaineet pyorivat myotapaivaan. Samoin lavuaarista poistuvan veden pitaisi pyoria myotapaivaan Coriolis-voiman ohjaamana.

Yritin toisella kadella varjata pyrteeseen punaisella vesivarilla jonkinmoisen jaljen ja toisella kadella ottaa tilanteesta kuva. Not yet busted! Pitaa viela kehitella.

Huomenna on viisainta olla pois vesilta, etten pala ihan rakoille. Kayn kuvaamassa paikallisia turistiveneita ja kerron niista. Niiden koliviritys voisi toimia purjekanootissa.

 

Poltin eilen nahkani. Puin pitkahihaisen paidan paalleni ja lahdin kylalla olevan baobapuun varjoon tarkoituksenani nauttia 400 vuotta vanhan puun varjossa kylmaa olutta. Mutta ei - olutta loytyi, vaan baoba oli aidan takana. Siis jonkun diskon tontilla, kun se ruutukaavassa nyt sinne sattui osumaan. Puuttumatta sen enempaa asemakaavoittajan aivoituksiin,  niin vahan ihmettelen, ettei puun ymparille ole kaavoitettu jonkinlaista pienta keskustaa tai edes risteysta, jonka keskella puu on.

Baoba diskon nurkalla. Muovituoliryhman vieressa konottaa kana. Kanan tarina jaljempana.

 

Olisi siina ollut sopivasti varjoa melojan vilvoitella.

Naita kanapatsaita on kaikkialla. Aikoinaan tama satama oli orjien salakuljetuksen keskus. Salakuljettajat hamasivat virkamiehia tuomalla laivan ylakannella angolalaisia kanoja, jottei orjien mahdolliset aanet ja hajut olisi paljastanut lastin oikeaa luonnetta. Orjista puhuttiin kanalasteina. Vahan mauton juttu. Ja kaiken lisaksi ei kovin uskottava. Jos tana paivana tassa maassa toimii korruptio, niin kuinka ei orjakaupan aikana? Paheksun. Toisaalta, on ihminen sen verran edistynyt, etta orjakauppa on sentaan vahaisempaa kuin ennen. Kanoista: niita myydaan matkamuistoiksi. Pienia ja isoja.

Mita muuta vekkulia voisi keksia orjakaupasta? Holokaustista? Dih.

Lounasterassini ohi karrattiin vuokrakajakkeja. Osa kalustosta siirty melomalla. Kaveri vei kahta tuollaista punaista koskarin nakoista kajkkia istuen yksi jalka kummassakin aukossa. Hyvin kulki.

 

Kylla siina on yksi meloja ja kaksi kajakkia!

Vahan krouveja ovat melat. Kannatti tulla oman kaluston kanssa. Avokanootteja ei ole rannalla nakynyt omaani lukuunottamatta. Ja miksi kaverit kahlaavat meressa? Matalan veden aikaan tassa samassa paikassa on parinkymmenen metrin levyinen kuiva hiekkaranta. Veden noustessa porukka kulkee kapeikosta vanhasta muistista.

Tassa siirtyy sukellusvarusteita ja pari Helsingin kaupungin kieltamaa terassituolia. Taalla ollaan aika vapaamielisia, noita samoja tuoleja nakee kaikkialla.

Ja viela yksi kajakkikuva, ennen kuin lopukevennyksena tulee luontokuvaajan mestarilaukaus selloluokan sisiliskosta. Jos tavallinen suomalainen sisilisko on ikaankuin viulu, niin tama oli sello. Samanlainen, mutta surumielinen ja isompi.

Siis tuossa se oli lauta-aidan vieressa kun painoin kameran laukaisijaa...

Ollaan sita vaan niin kypsia melojia, etta!

Lahdin tanaan ekalle pitkalle retkelle. Ensin viitisen kilsaa Atlanttia ja sitten joenomaista muodostelmaa, joka virtaa vuoroveden tahdissa. Alku oli hirvitti. Muutama sata metria rannasta maininki oli mahtavaa. Yksikin murtuva aalto olisi tehnyt minusta uimarin. Jannaa shakkia. Olin seka myotavirrassa etta myotatuulessa. Pahin paikka meni ohi vajaassa tunnissa. Sitten paasin autiolle rannalle.

Ehdin taparasti ottaa kuvan, ennenkuin tuli jaatelokauppias.

Josta sain siitakin kuvan. Niemen takana oli suistoalueelle lahtevien purjeveneiden tukikohta. Sen jalkeen oli ihan oikeasti yksinaista.

Muutama lapsi oli hiekkatorman rannassa uimassa, sen jalkeen mangrovea.

Mangrovejuurakoita!

Paikallinen haukka.

Taskurapu rapisteli puun runkoa ylos. Jos se olisi rapistellut kanoottiin, olisin juossut Suomeen.
En ole kotonani otokoiden kanssa.

Vuorovesi kenkkuilee, korkea vesi on kohtalaisen myohaan iltapaivalla ja sama aallokko, jossa tulin aamupaivasta, olisi ollut vasta illemmalla. Ja jo nyt tunsin, etta varusteissani oli vaarallisia puutteita. Vetta, kaljaa ja naposteltavaa oli, mutta ei minkaanlaista suojaa auringolta. Nyt ymmarran, miksi Kadonneen aarteen metsastajat ja muut kurkot kayttavat pitkahihaisia paitoja. T-paidasta ei voi kaaria hihoja palaneiden kasivarsien suojaksi. Eika uimahousihin voi vetaa vetskarilla lisalahkeita. Kyseiset vaatteet ovat matkassa, mutta kaytin niita lahinna iltariennoissa ja juuri tanaan ne olivat pesussa.

Ei ollut mitaan mahdollisuutta meloa auringolle alttiina runsasta tuntia avovetta takaisin kotirantaan. Paatin kantaa paatin (aakossanaleikki). Ekan kilometrin jaksoin kunnialla. Kun istuin tien varressa, tuli joku paikallinen tarjoutumaan kantajaksi. En ollut tarpeeksi kypsa viela. Vasta seuraavan pysahdyksen aikana tarjous kelpasi. Kannettiin kaksin venetta runsas kilometri, kunnes tuli kapakka kohdalle. Tarjosin auttajalleni oluet ja vahan paikallisia rahoja kiitokseksi. Seuraavat 800 metria meni taas ihan kevyesti. Paatin, etta naihin kevyempiin keikkoihin 14 jalkainen Pakboat on passeli. Nykyinen 15 jalkainen on jo kohtalainen kannettava, mutta toisaalta sen meri- ja koskikelpoisuus on omaa luokkaansa.

Puolimatkan huilipaikka.

Rannan tyrskyt kannustivat viela jatkamaan.

Kotiniemi jo haamotti. Itseasiassa tyrskyt kevenivat aika pian ja paasin meloen loppumatkan.
Olin aika puhki ja palanut, kun paasin vihdoin hotelliin. No - taman takia taalla ollaan.

Sen lisaksi, etta pieni Garminini piirtaa reittia mangrovepusikoissa, niin se on hyva kannustaja kantomatkoille. Jokainen metri on saavutus. 286 metrin etappia juhlistin kuumalla oluella, puolella litraa vetta kanootin paalla istuen ja puuskuttaen.

Hieno paiva. Saa nahda, missa kunnossa kroppa on aamulla. Surffiaallot jai vahan houkuttamaan...

 

Tuplavuode yksin jaettuna on oiva kuuman kelin nukkumiseen. Kun yolla heraa kuumuuteen, on vilvoittavaa kompia toiselle puolelle viileiden lakanoiden valiin. Vaikka majapaikkani on halvemmasta paasta, palvelu pelaa.

Huone laitetaan paivittain ja sanky seka vessa kukitetaan tuorein leikkokukin. Ja pyyhkeet rypytetaan. Kunnon avokanoottiretkeilyn tasoa.

Kolmenkymmenen asteen lammossa ei ryntailla. Eilen paatin, etta tanaan kokoan kanootin ja katson, voiko sen viela tassa helteessa kantaa rantaan.

Pakboat syntyi jo vanhalla rutiinilla. Sen verran tuli lammin olo, etta matkalla rantaan en pysahtynyt ottamaan kuvia. Kantomatkaa on vajaat 200 metria, sen kantaa pysahtelematta.

 

Omakuva hiekkarannalla. Vaikka oli navakka tuuli, ei ollut tyrskyja, vaan paasin kuuniala liikeelle. Tuulen voimaa on vaikea arvioida, kun se on niin lammin. Veikkaisin noin 8 m/s. Eteneminen vastatuuleen oli aika rauhallista, noin 3-3,5 kilsaa tunnissa, kun taas paluumatka vilahti tuplanopeudella. Tuulen lisaksi uskon, etta tuulen suuntainen vuorovesi lisasi kuormaa.

 

Omakuva: Pakboatissa, Etela-Amerikan manner taustalla. Siis noin vaatimattomasti nimeten. Oli hieno fiilis, varsinkin kun suojaisten koralliriuttojen takana mossahteli ihan oikeita tyrskyja. Ainoa takaisku oli, etta hukkasin lettermanin. Se lipesi taskustaan, kun nostin tuulisella rannalla kanootin harteilleni. No - niita saa kaupasta uusia.

Toinen omakuva. Loysin kansanpaikan, jossa ruoka oli hyvaa ja halpaa. Taustalla jonkinlaiset miliisit ruokatunnilla ja sisaan tuli viela oikeita poliisejakin pistoolit koteloissa. En viitsinyt viela talla kertaa kuvata heita. Ehka huomenna ehdotan ryhmakuvaa. Ateriasta on nyt kulunut 8 tuntia, eika vatsa ole elamoinyt. Tuskin poliisille uskalletaan myyda ripuliruokaa. Ateria maksoi oluineen vajaat nelja euroa. Minunlaiselleni ei poliisille myytiin ateria himpun verran listahintaa tyyriimmalla hinnalla.

Kana on taalla paikallinen huono pila. Joka puolella on humopristisia kanatunnuksia,  vaikka kana liittyy orjakauppaan ja orjien salakuljetukseen. Osui tuo lause kameraan iltakavelylla, pitaisiko menna kokeilemaan. En taida. Turussa soin kerran kanan sydamia, pienia ponnekkaita lihaksia - sekin ateria mietitytti jalkeenpain.

 

Poliisien lounaan jalkiruokakahvin otin paikallisen limettiviinapaukun kanssa tuulisella terassilla. Sen jalkeen piti oikein kokeilla, kuinka lamminta on. Suunnon mittari nousi ranteessa 45 asteeseen,  eika edes kauaa tarvinnut auringossa pelehtia.

Lopuksi vedenalainen melontakuva. Pakboat ylhaalla. Kameran vedenpitava pussi ei pitanyt vetta, voipi olla, etten viitsi kokeilla silla pusilla vedenalaista kuvausta. Toivon, etta kamera ei ottanut itseensa.

Ensimmainen yo, ja arvaa, kuka hairitsi: hyttynen tai oli niita muutama. Olin odottanut kaikkia muita mahdollisia otuksia, mutta hyttynen oli ainoa kutsumaton vieras.

Ensimmainen aamiainen. Tuoreita hedelmia, juustoa, kinkkua, rapeaa patonkia, kunnon voita ja tummapaahtoista kahvia.

Olen talla hetkella hotellin (Pousada Koala) ainoa vieras. Hotellissa on kahdeksan huonetta, omistaja, Diego, haki minut kentalta. Kun han muistuttui minua vaihtamaan rahaa kentan valuutanvaihdosta, tuli mieleen, etta kohta mut ryostetaan. Autossa Diego sanoi, ettemme paase moottoritieta, vaan pitaa menna pikkuteille, olin ihan varma, etta ainakin rahat lahtee. Mutta ei - Diego on alun perin italialainen ja hanen vaimonsa on kaunis brasiliatar, joka on asunut lapsuutensa sveitsissa.

Tana aamuna kysyin, pitaako passi ja rahat panna kassakaappiin, Diego sanoi, etta pida huoneessasi, siellahan ne ovat turvassa. No - setelirahat ripottelin silti matkalukemiseni Platonin sivujen valiin.

Tanaan olen kierrellyt tata pienta paikkaa. Rannalla, turistipaikoissa, tavallisessa ruokakaupassa ja lopulta loysin jokaisen miehen unelmarautakaupan. Siella oli mm. hyllyllinen erilaisia viidakkoveitsia.

Sisilisko majapaikkani pihan muurilla.

Rannalla. Hiekkarantaa riittaa kymmenia kilometreja. Suurinta osaa rannasta suojaavat koralliriutat, jotka paljastuva nakyviin laskuveden aikaan. Diegolta saan vuorovesitaulukot. Nyt ollaan menossa kohti tayskuuta ja vaihtelut matalan ja korkean veden valilla kasvavat. Odotan mielenkiintoisia melontoja riutoilla.

Ranta on pitkia patkia turismia, mutta muutakin on. Sita varten mulla on Pakboat mukana.

Huomenna yritan herata kuvaamaan auringon nousun meren takaa. Ja paivemmalla on vuorossa ensimmainen melontani paivantasaajan etelapuolella. Hauska ilmio, etta aurinko on niin korkealla, ettei se haikaise. Ei tarvitse aurinkolaseja.

Talla hetkella tuntuu, etta taalla ei ole kuin samalla lennolla tulleita suomalaisturisteja. Heihin olen tormannyt useasti. Muuten on hauska tunne, kun ainoa, jonka kanssa voi vaihtaa ajatuksia suomeksi, on oma mieli.

Rahjustan nyt kampille ottamaan nokoset. Huomiseen.Tama nettikahvila toimii hyvin.

Eka ilta brasiliassa. Paatin jo illallisella, etta on paras raportoida taalta aamiaisen jalkeen.

Aamiaisen jalkeen tavataan. I was not assaulted in the bus. 

On pakattu, kanootti ja muut tavarat. Kanootti+melat+teltta n. 35 kg, varustekassi 8 kg. Finnair lupasi kuljettaa kanootin mennen tullen 100 eurolla, kun ilmoitin nyssäkän koon ja painon.

Hauska lähteä ilman ennakko-odotuksia. On ollut muuta hoppua viime metreille, joten en ole ehtinyt paljoa miettiä matkaa. Vaatteita on vähän, isot pelastusliivit otin, muutaman karabiinikoukun ja slingejä, niitä lattanoita punottuja lenkkejä, joita vuorikiipeilijät käyttävät. Minä käytän niitä kanootin vetämiseen ja kanootin paikallapitämiseen, kun hyppään rantaan.

Molemmat koottavat melat otin mukaan, suoran ja mutkamelan
Google Earthista en tulosta karttapohjia, kun en ole ihan varma, missä aion liikkua. Toivon saavani paikanpäältä karttoja, Akateemisesta kirjakaupasta löytyi aika rupinen kartta 1:4000 000.

Iaidon opettajani Jose tulee heittämään minut kentälle, hän saa sitä vastaan pitää autoaan pari viikkoa minun paikallani. Olemme samassa talossa töissä.

Jose soittaa kolmen tunnin päästä 2:30. Nyt pitää lopettaa, on vielä vähän järjestelemistä.
Toivottavasti saan jatkettua kirjoitusta Brasiliasta.

21.11.2006 - 18:51
Diego - tietääkseni ensimmäinen tuntemani brasilialainen - tulee minua lentokentälle vastaan ja vie minut 8 huoneen kokoiseen hotelliinsa, Pousada Koalaan.

Viikon kuluttua tiistaina olen tähän aikaan jo perillä Porto De Galinhasissa, sijainti noin 8:30 S 35:00 W.
Matka on moninkertainen ensimmäinen kerta:

- Etelä-Amerikan mantereella
- Brasiliassa
- eteläisellä pallonpuoliskolla
- 9200 km päässä kotoa, ennätyskaukana

Miksi?
Työhuoneeni nurkassa on säkissä koottava kanootti, Pakboat, joka kuiskasi, että mennään Brasiliaan melomaan.
Tuli toisaalta sopiva rako töihin ja Riittakin lähtee joulukuuksi kuvausreissulle Kiinaan.
Ja sitten on vielä tämä ylensyöntisyndrooma: kun on käynyt oikein kunnon reissulla, niin jo heti perään pitää lähteä vielä kerran, ennenkuin sielu rauhoittuu. Edellisen kerran tämä sattui tasan 20 vuotta sitten, kun olin purjehtinut Atlantin yli. Syksyllä piti vielä ponkaista junalla Siperian halki Mongoliaan Ulan Batoriin. Vasta sieltä palattua sielu rauhoittui.
Nyt kesällä olin pienen porukan kanssa Uralilla melomassa Pakboatilla, reissua suunniteltiin miltei vuosi, siihen perään on hyvä lähteä kahden viikon varoituksella Brasiliaan. Periaatteessa rahaakaan ei olisi, mutta pakko mennä, kun menetyttää. - On siinä jo syytä kerrakseen.

Mitä aion tehdä?
Toiveeni on koluta Brasilian koillisrannikkoa meloen. Päiväretkiä tehden ja jos löytyy sopivan matkan päästä jokia, niin vähän niitäkin. Google Earthin mukaan Galinhasin lähistölle laskee muutamakin joenpätkä mereen - tiedä sitten, onko niissä tähän aikaan vuodesta vettä.

No nyt  vielä töihin.