Ollaan sita vaan niin kypsia melojia, etta!

Lahdin tanaan ekalle pitkalle retkelle. Ensin viitisen kilsaa Atlanttia ja sitten joenomaista muodostelmaa, joka virtaa vuoroveden tahdissa. Alku oli hirvitti. Muutama sata metria rannasta maininki oli mahtavaa. Yksikin murtuva aalto olisi tehnyt minusta uimarin. Jannaa shakkia. Olin seka myotavirrassa etta myotatuulessa. Pahin paikka meni ohi vajaassa tunnissa. Sitten paasin autiolle rannalle.

Ehdin taparasti ottaa kuvan, ennenkuin tuli jaatelokauppias.

Josta sain siitakin kuvan. Niemen takana oli suistoalueelle lahtevien purjeveneiden tukikohta. Sen jalkeen oli ihan oikeasti yksinaista.

Muutama lapsi oli hiekkatorman rannassa uimassa, sen jalkeen mangrovea.

Mangrovejuurakoita!

Paikallinen haukka.

Taskurapu rapisteli puun runkoa ylos. Jos se olisi rapistellut kanoottiin, olisin juossut Suomeen.
En ole kotonani otokoiden kanssa.

Vuorovesi kenkkuilee, korkea vesi on kohtalaisen myohaan iltapaivalla ja sama aallokko, jossa tulin aamupaivasta, olisi ollut vasta illemmalla. Ja jo nyt tunsin, etta varusteissani oli vaarallisia puutteita. Vetta, kaljaa ja naposteltavaa oli, mutta ei minkaanlaista suojaa auringolta. Nyt ymmarran, miksi Kadonneen aarteen metsastajat ja muut kurkot kayttavat pitkahihaisia paitoja. T-paidasta ei voi kaaria hihoja palaneiden kasivarsien suojaksi. Eika uimahousihin voi vetaa vetskarilla lisalahkeita. Kyseiset vaatteet ovat matkassa, mutta kaytin niita lahinna iltariennoissa ja juuri tanaan ne olivat pesussa.

Ei ollut mitaan mahdollisuutta meloa auringolle alttiina runsasta tuntia avovetta takaisin kotirantaan. Paatin kantaa paatin (aakossanaleikki). Ekan kilometrin jaksoin kunnialla. Kun istuin tien varressa, tuli joku paikallinen tarjoutumaan kantajaksi. En ollut tarpeeksi kypsa viela. Vasta seuraavan pysahdyksen aikana tarjous kelpasi. Kannettiin kaksin venetta runsas kilometri, kunnes tuli kapakka kohdalle. Tarjosin auttajalleni oluet ja vahan paikallisia rahoja kiitokseksi. Seuraavat 800 metria meni taas ihan kevyesti. Paatin, etta naihin kevyempiin keikkoihin 14 jalkainen Pakboat on passeli. Nykyinen 15 jalkainen on jo kohtalainen kannettava, mutta toisaalta sen meri- ja koskikelpoisuus on omaa luokkaansa.

Puolimatkan huilipaikka.

Rannan tyrskyt kannustivat viela jatkamaan.

Kotiniemi jo haamotti. Itseasiassa tyrskyt kevenivat aika pian ja paasin meloen loppumatkan.
Olin aika puhki ja palanut, kun paasin vihdoin hotelliin. No - taman takia taalla ollaan.

Sen lisaksi, etta pieni Garminini piirtaa reittia mangrovepusikoissa, niin se on hyva kannustaja kantomatkoille. Jokainen metri on saavutus. 286 metrin etappia juhlistin kuumalla oluella, puolella litraa vetta kanootin paalla istuen ja puuskuttaen.

Hieno paiva. Saa nahda, missa kunnossa kroppa on aamulla. Surffiaallot jai vahan houkuttamaan...